Lapin kierros 12.6. – 17.6.2010

 

Lappiin ja Norjaan telttailemaan viideksi päiväksi

2010 kesälomalla päätimme lähteä käymään Lapissa ja piipahtaa samalla Norjan puolella. Aikaisemmin olin käynyt Suomen Lapissa tai Norjassa vain talvisaikaan ja silloinkin laskettelemassa. Senpä vuoksi oli mukava päästä näkemään pohjoisen alueita kesäkelissä ja toiveissa oli nähdä myös keskiyön aurinko.

Matkalle ei tehty sen tarkempaa matkasuunnitelmaa, mutta mielessä oli käydä Kirkkoniemellä. Muuten edettäisiin tunnelman ja tilanteen mukaan. Yöpyisimme teltassa kelien salliessa ja kelithän sallivat. Minun makuupussi ei vaan ollut kovin lämpöinen, joten sitä piti vetää vaatteita vähän reilummin päälle.

Muiden tavaroiden ohella mukaan otettiin Weberin matkagrilli ja brikettejä. Autojääkaappiin sitten laitoimme grillattavaa ja muuta ruokaa, joten sen suhteen olimme varsin omatoimisia. Mukaan lähti myös ilmapatja, joka tekikin teltassa nukkumisesta miellyttävää.

Matka-aika olisi voinut olla pidempikin, mutta takarajana oli 19.6. oleva hääkuvauskeikka, jonne minun oli ehdittävä.

Vaikka on kesä, niin pohjoiseen suunnatessa ei pelkillä kesävaatteilla pärjää, kuin korkeintaan satunnaisesti. Mukaan on pakattava vähintäänkin vedenpitävät kuorivaatteet, sekä lämpimiä alus- ja väliasuja.

Kainuun kautta Sallaan, lauantaina 12.6.2010

Koukkasimme Oulusta ensin Iisalmeen, josta meidän varsinainen matka alkoi. Suuntasimme vitostietä kohti Kajaania ja sieltä Hyrynsalmelle ja Suomussalmelle. Suomussalmella pysähdyimme tauolle ”Hiljainen kansa” -taideteoksen kohdalla. Tämä Reijo Kelan teos on aivan tien vieressä, joten huomaamatta siitä ei ohi pääse.

Matka jatkui kohti Kuusamoa, jossa kävimme kaupassa. Ajoimme myös Rukatunturin huipulle johtavaa tietä ja kävimme palelemassa hetken aikaa ylhäällä. Tuuli puhalsi sen verran voimakkaasti, ettemme jääneet sinne grillaamaan, vaikka nälkäkin jo oli.

Sopiva grillauspaikka löytyikin sitten vajaan tunnin päästä Sarvisuvannosta. Tien vierellä oleva levähdysalue tarjosi sopivan suojaisen paikan illalliselle. Siitäpä vaan briketit syttymään ja makkarat grilliin. Perunat kypsyivät folion sisällä.

Aurinko alkoi näyttäytyä ja saimme ajella hyvässä kelissä kohti Sallaa, jossa olimme iltakymmenen tienoilla. Pidimme siellä pienen paussin ja jatkoimme telttapaikan etsimistä. Muutaman yrityksen jälkeen sopiva paikka löytyi erään metsäautotien varrelta.

Savukoskelta Sodankylän kautta Inariin, sunnuntaina 13.6.2010

Yö meni mukavasti, telttaan laitettu ilmapatja oli erittäin hyvä idea. Mikäpä olikaan aurinkoiseen aamuun herätessä. Brikettigrilli taas tulille ja siinä samalla saimme keitettyä kahvivedet. Kahvipannu oli vaan vähän huono, joten parempi sellainen pitäisi saada.

Pienen tien varrella piti pysähdellä aika ajoin kuvaamaan edessä olevia maisemia ja muita kohteita. Liikennettä ei mahdottoman paljon ollut, joten parkkeeraukset teiden varsille eivät häirinneet ketään.

Savukoskelle päästyämme ajoimme auton parkkiin ja päätimme käydä hieman kävelemässä ja katselemassa paikkoja. Aurinko lämmitti mukavasti. Joku paikallinen mies sattui tulemaan juttusille ja kertoi lähiseudulla olevasta vaellusreitistä, jota hän oli ollut rakentamassa. Emme kuitenkaan sinne lähteneet, vaikka reittiä olisi päässyt kulkemaan jopa lenkkareissa. Ajattelimme, ettemme sitten ehtisi vähäisten matkapäivien vuoksi enää kovin pohjoiseen.

Tie 967 on varmaan kapeimpia asvalttiteitä, joita olen ajellut. Käytännössä tie on yksikaistainen, jolle on tehty kohtaamispaikkoja tasaisin väliajoin. Näin vähän liikennöidylle tielle tämä kyllä sopii hyvinkin.

Sodankylä yllätti koollaan. Kunnasta ei ollut aikaisemmin mitään tuntumaa ja kirkonkylä oli kuvitelmia suurempi. Pidimme täällä pikkupaussin ja ostimme kaupasta jäätelöt kesän kunniaksi.

Sodankylästä matka jatkui yhä ylemmäksi. Iltapäivällä kolmen aikoihin olimme Ilmakkiaapa-nimisen aapasuon laidalla. Tien vierestä lähtee pitkospuut kohti Ilmakkijärveä ja lintutornia. Kävimme kävelemässä tornilla ja samalla valokuvasimme näkemäämme. Tässä on kyllä pysähtymisen arvoinen paikka ohikulkijalle. Saksalaiset turistibussitkin pysähtyivät paikassa.

Ajattelimme ajella tovin maisemareittiä isomman tien sivussa. Se menikin hyvin, kunnes eteen tuli Kurittukosken voimalaitos. Siellä oli aidat edessä, joten sieltä piti kääntyä tulosuuntaan. Pidimme kahvipaussin Porttipahdan tekojärven rannalla olevassa kahvilassa.

Liikennemerkeissä alkoi näkyä saamenkielisiä paikannimiä suomenkielisten nimien rinnalla, joten aloimme olla kaukana kotoa. Kuuden jälkeen olimme Saariselällä ja ajoimme kauniilla kelillä Kaunispään huipulle. Nappasimme autosta grillit ja systeemit rinteeseen nälän kurniessa vatsaa.

Brikettien lämmetessä ehdimme nautiskella maisemista ja samalla kuvailla. Joissakin varjoisemmissa paikoissa saattoi nähdä vielä lunta. Vaikka keli oli muuten loistava, niin tuulenvire oli kylmä ja päälle piti laittaa vaatteita reilusti.

Matkagrilli oli vielä sen verran uusi tuttavuus, että sain briketit sammumaan pihvien marinadilla. Ylimääräinen neste olisi pitänyt poistaa ennen pihvien asettelemista ritilälle. Mutta tietääpähän sen sitten seuraavalla kerralla.

Ilta oli jo sen verran pitkällä, että telttapaikkaa piti taas ruveta katselemaan. Ivalon jälkeen Inariin matkalla oli muutama hyvän oloinen paikka, mutta niissä oli jo joku leiriytyneenä. Löysimme sopivan telttapaikan muutaman kilometrin päästä Inarin keskustaa Inarijärven rannalta. Paikka taisi olla jokin vanha leirintäalue ja kävi meille hyvin.

Tuuli puhalsi voimakkaasti, mutta saimme teltan pystytetyksi rannan tuntumaan. Aurinko paistoi komeasti vielä puolen yön jälkeen. Kävin uimassa pikaisesti, vaikka vesi oli erittäin kylmää. Kuivattelun jälkeen teltassa kyllä lämpeni. Laineiden loiskunta sai unen maittamaan.

Sevettijärven kautta Kirkkoniemeen, maanantaina 14.6.2010

Aamuun mennessä tuulet olivat tyyntyneet, mutta minulla meinasi olla vilu. Makuupussini oli ilmeisesti hieman turhan ohut näille leveysasteille. Margitin makuupussi oli selvästi paksumpi ja myös lämpimämpi. Grillissä valmistettu aamupala lämmitti ja uusi päivä oli valmis alkamaan.

Laitoimme Inarissa tankin täyteen, jotta joutuisimme tankkaamaan mahdollisimman vähän Norjan kallista polttoainetta. Kävimme myös kaupassa, josta löytyikin sopiva nokipannu. Inarissa kun ollaan, niin olihan se käytävä myös paikallisessa saamelaismuseossa, Siidassa. Paikka oli kyllä käymisen arvoinen, joten ohi siitä ei kannata päästellä.

Parin tunnin museokierroksen jälkeen otimme suunnaksi Sevettijärven. Sevettijärventie oli todella hiljainen, reilun 100 kilometrin matkalla emme montakaan autoa nähneet. Maisemat olivat karuja, mutta kauniita. Koska päivä oli jo pitkällä, pidimme grillaustauon Partakon liepeillä paikassa, josta näkyy Inarijärvi. Välillä porot tulivat katselemaan touhujamme, mutta pinkoivat sitten pakoon.

Tällä kertaa briketit eivät sammuneet, vaan pihvit paistuivat ensimmäisellä yrityksellä hienosti. Ja samalla uusi nokipannu tuli koeponnistettua. Ja hyvältähän se pannukahvi maistuu. Täydellä vatsalla olikin mukava lähteä jatkamaan matkaa.

Pistäydyimme Kolttien perinnetalolla. Näätämössä olisimme laittaneet vielä tankin täyteen, mutta illalla huoltoasemalta ei enää saanut polttoainetta. Ylitimme rajan ja olimme Norjan puolella Neidenissa. Näätämöjoki virtasi komeana alempana.

Neidenissä pidimme pienen paussin. Koski kuohui sillan alla ja paikalla oli paljon kalastajia. Wikipedian mukaan joessa on merilohta, järvitaimenta, meritaimenta, harjusta ja haukea. Jos Suomen puolella ihmisiä ja asutusta ei paljoa ollut, niin Norjan puolella alkoi olla jo elämää. Näinkin pohjoisessa vaikuttaa olevan yllättävän paljon asutusta.

Kirkkoniemeen johtava tie poikkesi reilusti Suomen maisemista. Tie kulki myös jonkunlaisen sotilasalueen läpi ja tällä alueella oli kiellettyä pysähtyä, leiriytyä tai valokuvata. Ajoimme Kirkkoniemen ohi etsien sopivaa leiripaikkaa. Lopulta ajoimme jonkun vuonon rantaan ja saimme teltan pystyyn ennen puolta yötä. Aurinko loisti pilvien raosta komeasti ja oli aika mennä nukkumaan.

Grense Jakobselvistä Varanginvuonolle, tiistaina 15.6.2010

Aamupalan jälkeen kävimme ajelulla Kirkkoniemen keskustassa, mutta jatkoimme pian matkaa Grense Jakobselviä kohti. Tie kulkee aivan Venäjän rajan tuntumassa, eli ajoimme Suomen katkaistun käsivarren vierellä. Raja-alueella oli kieltokyltti, jossa luki:

• rajaa ei saa ylittää
• rajan yli ei saa ottaa yhteyttä
• venäläistä sotilashenkilökuntaa ja puolustusaineistoa ei saa valokuvata Venäjän alueella
• jalustaa ja yli 200 mm telelinssiä ei saa käyttää.

Maisemat ovat karuja ja vaivaiskoivut olivat vasta hiirenkorvalla. Grense Jakobselvissa on hienon näköinen vanha kirkko, kuningas Oskar II:n kappeli. Kirkon kupeesta on näkymät Barentsinmerelle. Hautakivissä oli useita suomalaisia nimiä.

Tien päässä oli hiekkaranta, jossa oli jopa rantalentisverkko. Aurinko paistoi siihen malliin, että melkein olin lähteä jo uimaan. Tuuli kuitenkin sai uintiajatuksen siirtymään toiseen ajankohtaan. Purosta mereen virtaava vesi oli erittäin kirkasta ja myös kylmää. Rannassa oli paljon simpukoita sekä monenlaista leväkasvustoa.

Aika oli lähteä takaisin Neidenin suuntaan ja kohti Varanginvuonoa. Matkalla kävimme ihmettelemässä Neidenin kirkkoa. Harmi, ettei sen erikoisista yksityiskohdista tullut otettua kuvia. Matkaa tänne oli Grense Jakobselvistä yli kaksi tuntia. Osloon jos ajelisi, niin sinne matkaa kertyisi yli 2500 km. Onneksi vähempikin riittäisi tälle erää.

Varanginvuonoa kiertäessä aloimme etsiä sopivaa grillaus- ja leiripaikkaa. Ajoimme jo Vadsøn ohi, mutta palasimme sitten hieman takaisin tulosuuntaan. Vadsøn, eli Vesisaaren tuntumassa oli sopiva paikka jäädä yöksi, vaikka se oli lähellä tietä. Mutta kumpareen takana olimme melkein näkymättömissä, eikä liikennekään isommin häirinnyt.

Tänään saimme teltan pystyyn jo yhdeksäksi, mikä on meille yllättävän aikaisin. Grillasimme tänään kanaa ja sekin onnistui matkagrillissä, vaikka vaatiikin lihaa pidemmän paistoajan. Aurinko yritti hieman pilkistellä pilvien välistä. Vieressä oli kalankuivatustelineitä, mutta ne olivat tyhjillään.

Rantaan oli kohtuullisen jyrkkä pudotus, mutta alhaalla oli hiekkaranta. Kävin heittämässä virveliä, kun sellainenkin tuli mukaan otettua. Koukkuun ei tarttunut, kuin levää. Liekö paikka ollut väärä tai vieheessä vikaa.

Kun kalaa ei tullut, niin sitähän piti lähteä itse sitten kalansyötiksi. Eli uimaan. Piti pari kertaa kyllä harkita, mutta sinnepä sitä tuli vuonoon pulahdettua keskiyön uinnille. Vaikka Inarijärven vesi oli kylmää, niin se ei ollut mitään tähän verrattuna. Vesi suorastaan pisteli iholla. Suola jätti ihon vähän tahmaiseksi, mutta tuli ainakin virkeä olo. Jäämeren talviturkki oli heitetty!

Vardø, Utsjoki ja Karasjok, keskiviikkona 16.6.2010

Aamulla keli oli hieman harmaan oloinen. Matkamme jatkui kohti Vardøtä. Vardø, eli Vuoreija on saari, jonne mennään tunnelia pitkin. Vajaan kolmen kilometrin tunneli käy alimmillaan 88 metriä merenpinnan alapuolella.

Vesisade alkoi, mutta ajattelimme hieman kierrellä saarella, kun sinne asti olimme menneet. Satamassa vesi oli äärettömän kirkasta ja pohja sekä vedessä uivat kalat näkyivät hienosti.

Ajoimme vielä saaren pohjoisosaan niin pitkälle, kuin autolla vaan pääsi. Kyllä on karua, mutta toisaalta kaunista. Kiviä on paljon, mutta kasvillisuutta niukasti. Kaupungin siluettia hallitsevat useat tutka-asemat.

Keli oli kolean oloinen. Vardøssä ajellessa huomasin, että jonkun talon pihassa auto oli laitettu lämmitysroikkaan. Kello oli jo taas sen verran paljon, että matkan oli jatkuttava. Niemimaata ei pääse kiertämään ympäri, joten suuntana oli taas Vesisaari. Sieltä jatkoimme matkaa kohti Tanaa, jossa ylitimme Tenojoen.

Seurasimme Tenojokea Norjan puolella Utsjoelle, jossa olikin aika pitää taukoa. Jos Sodankylä oli ennakko-odotuksia suurempi, niin Utsjoki oli sitten reilusti pienempi. Olimme ajaneet koko paikan ohi, ennen kuin se kunnolla alkoikaan. Kun kerran Suomen puolella olimme, niin olihan se aika laittaa tankki täyteen. Eli Uulan säästöön.

Saamen sillan luona on levähdysalue, jossa päätimme grillata. Paikka on aivan Tenojoen kupeessa. Olimme tulleet jo sen verran etelään, että täällä alkoi olla itikoita kiusaksi asti. Pistiäiset eivät ole olleetkaan tällä reissulla vielä vaivana.

Syönnin jälkeen päätimme jatkaa matkaa vielä Norjan puolella. Mieli olisi tehnyt edemmäksi, mutta nyt piti alkaa suunnitella paluureittiä. Ajoimme Karasjoen ohi ja kello oli jo paljon. Erään sillan jälkeen huomasimme otollisen leiripaikan. Siellä oli joku toinenkin teltta, mutta tilaa oli hyvin. Sitten vaan unta kuulaan, että jaksaisi seuraavana päivänä.

Kotimatka Kautokeinon ja Enontekiön kautta, torstaina 17.6.2010

Aamu oli taas pilvinen sää. Vieressä kuohuva koski oli tuudittanut telttaan hyvät unet, joten mukava oli laitella aamupalagrillit viimeistä kertaa tällä reissulla tulille. Grillissä paistoimme makkaroiden lisäksi myös kananmunat, kuten normaalisti. Munat paistuvat foliossa sopiviksi noin 12 minuutissa. Tähän vielä kyytipojaksi leipää ja pannukahvia, niin johan kelpaa.

Maisemat alkoivat tännepäin tullessa muuttumaan tasaisemmiksi, mutta yhä oli sellainen pohjoisen tunnelma päällä. Kautokeino oli seuraava etappi, jossa pysähdyimme hetkeksi. Saamelaisuuden keskuspaikan kylänraitilla liikkui autoja, mutta ei ollut muuten erityisen vilkasta.

Suomen raja oli jo lähellä, mutta matkaa kotiin oli vielä pitkä huikonen, yli 500 kilometriä. Kiersimme Hetan kautta ja jatkoimme etelään. Kahvilla pistäydyimme Kätkäsuvannossa, jossa oli kuppilat molemmin puolin tietä. Sekä Sannan putiikki, että Alatalon käsityö mainostivat halpoja munkkikahveja.

Kotimatkalla kiersimme Ylläksen kautta edelleen Pelloon. Pellosta ostimme savukalaa ja istuimme Torniojoen rannalla sitä herkuttelemassa. Ylitornion kohdalla koukkasimme reittimme kulkemaan Ruotsin puolella Tornioon saakka.

Kotiin päästyämme olimme taivaltaneet viidessä päivässä reilusti yli 2500 kilometriä. Viiteen päivään ei mahdottomia ehdi näkemään. Sen verran kuitenkin jäi kipinä kytemään, että uusi reissu Norjaan oli kyllä heti mielessä. Norja on sen verran pitkä maa, että aika moneksi reissuksi siellä on kyllä nähtävää.

Polttoaine ja ruoka, erityisesti ravintolaruoka on Norjassa kallista. Mutta Norjassa käy pienelläkin budjetilla, kunhan tankkaa ruuat ja juomat mahdollisuuksien mukaan Suomesta. Yöpyminen ei teltassa maksa mitään mutta makuupussin on syytä olla talvikeleille suunniteltu. Ilmapatjan päällä on mukava nukkua, vaikka alla olisi kiviä.

Kuvagalleria